Juho Jouhtimäki
nasta
nasta
nasta
nasta

Tervetuloa portfoliosivustolleni!

Nimeni on Juho Jouhtimäki. Olen syntynyt 1974 ja asunut suurimman osan elämästäni Espoossa, Jyväskylässä ja Tampereella. Tällä hetkellä asun Helsingissä.

Valmistuin keväällä 2010 Aalto-yliopiston Taideteollisesta korkeakoulusta Uuden median maisteriohjelmasta. Aiemmalta koulutukseltani olen medianomi (amk).

Esittelen täällä verkkoon tekemiäni töitä sekä jonkin verran myös joitakin muita tuotoksiani. Sivustolta löytyy myös ansioluetteloni.